Uutiset

Harvinaiset kiilteen ja hammasluun (dentiinin) kehityshäiriöt

02.11.2025

IMG_6338.jpeg

Olen sukututkija ja tutkimukseni on johtanut kaukaiseen 37. isoisoisääni saakka, joka oli viikinkiajan Kvenlannin (Suomen) Kuningas "The Ancient Giant" Fornjot noin v. 165

Verisukulaisuussuhde löytyy myöskin Harald "Bluetooth" Sinihampaaseen, joka oli Tanskan kuningas v. 958-986 sekä Norjan kuningas vuosina 976-986. Hän kärsi sinisistä hampaista ja mitä todennäköisimmin dentiinidysplasiasta eli hammasluun, dentiinin kehityshäiriöstä

Keskiajalla ja aiemminkin viikinkiajalla elohopeaa käytettiin huolettomasti mm kaukaisten sukulaistemme Ruotsin Kuninkaallisessa hovissa sisäisesti tabletteina tulehduksiin ennen penisilliinin keksimistä sekä myös ulkoisesti voiteina ihottumiin. Elohopeaa kuljetettiin viikinkilaivoilla Pohjolaan Välimeren maista. Mihin kaikkeen mm elohopea tai muut aiemmin lääkkeinä käytetyt aineet ja rohdokset ovat perimässä vaikuttaneet, on todennäköisimmin kokonaan selvittämättä. Lyijyn osaltahan nykyään tiedetään, ettei esim vanhoja posliiniastioita saa terveyssyistä käyttää ruoka-astioina. Keittiönkaapeista ja kirpputoreilta löytyy astioita, joista irtoaa lyijyä jopa yli 720-kertaisia määriä yli sallitun rajan. Etenkin lapsia olisi hyvä suojella kaikelta lyijyaltistukselta. Alumiinikattilaa ei myöskään sovi käyttää aamupuuron keittoon. Alumiinin neurotoksisuus eli haitallisuus hermostolle on osoitettu tutkijoiden mukaan kiistattomasti. Lisäksi alumiinin saanti on yhdistetty suurempaan Alzheimerin taudin riskiin monissa, vaikkakaan ei kaikissa väestötutkimuksissa.

"Sodan aikaan Pervitinin käyttö särkylääkkeenä oli hyvin yleistä. Pervitinistä on monta tarinaa, joista legendaarisin on Aimo Koivusen moneen kertaan kirjattu trippi. Sotamies hiihti pervitiinipäissään venäläisiä pakoon, eksyi partiostaan ja taittoi hallusinaatioiden ja 20–30 asteen pakkasen saattelemana noin 400 kilometriä. Sotavuosien Pervitin oli saksalainen valmiste, joka myös "höökipulverina" tunnettiin.Tuotemerkki päätyi tavallisten suomalaisten särkylääkkeeksi ja maamerkiksi Helsingin keskustan katukuvaan monien mutkien kautta. Pervitin tunnettiin hänen mukaansa "pelon ja nälän poistajana", jolla sotilas pysyi hereillä ja toimintakykyisenä karmeissa oloissa. Mietin eilen, Pyhäinpäivänä sankarihaudoilla kynttilää sytyttäessäni, että suurella todennäköisyydellä sotainvalidi-isoisäni käytti samaa pulveria poistetun silmänsä, aivovammansa ja -tulehduksensa jälkisärkyihin. Aine toi kuitenkin traagisiakin tarinoita, kun sotamiehet jäivät Pervitin -koukkuun. Sotavuosina se oli metamfetamiinia, huumeeksi tänä päivänä luokiteltavaa ainetta. Pervitin poistettiin markkinoilta 1980-luvulla. " (lainaus osittain www.yle.fi) 

Kaksospoikani olivat aikoinaan vaarassa syntyä 3 kuukautta etuajassa ja sain tuolloin kuukauden ajan sairaalassa vuodelevossa supistuksia estäviä pistoksia useita kertoja vuorokaudessa ja vietin vielä kotonakin yhteensä 3 kk elämästäni vuodelevossa, kunnes he syntyivät elokuussa hieman yli 2 kg painoisina, mutta hengissä ja muutoin terveinä. Huoli pistosten vaikutuksista oli myös kova.

Seuraavan kesän pitkittyneen kuumeilun vuoksi hakeuduin lapseni kanssa sairaalan päivystykseen. Kaikki mahdollinen tutkittiin, löytämättä syytä. Olimme sairaalassa viikon ennen kotiinpääsyä. Kuumeilu jatkui ja toinen vauvoista makaili vain poski vasten viileää lattiaa. Jonkin aikaa mietittyäni lähdin hänen kanssaan läheiselle yksityiselle hammaslääkäriasemalle ja pyysin mahdollisuutta ottaa yläetuhammasalueelta röntgenkuvan. Epäilyni varmistui: ei lainkaan maito- eikä pysyvien hampaiden aiheita leukaluussa. Kyse ei ollut kuumeesta vaan lämpöuupumuksesta elimistön ylikuumenemisen vuoksi. Soitin välittömästi sairaalaan ja tutkimukset siirtyivät perinnöllisyys- ja ihotautipoliklinikalle sekä suu- ja leukasairauksien poliklinikalle. Tarkempi diagnoosi varmistui panoraamaleukaröntgenkuvasta ja geenianalyysistä myöhemmin. Yhteensä vain 5 omaa hammasta. Ensimmäiset osaproteesinsa hän sai 3-vuotiaana ja tottui käyttämään niitä hyvin. Leukojen luun kasvun vuoksi tämä oli tärkeää. Lopullinen hoito on vielä suunnitteluasteella.

Suvussamme oli yksittäisten hampaiden puutoksia ja pienihampaisuutta ollut aiemmin, mutta nyt myös omassa perheessäni hypohidroottinen ektodermaalinen dysplasia -tapaus, jonka geenivirhetausta vahvistettiin suusairauksien poliklinikan Keski-Eurooppaan Wieniin lähettämän laboratorionäytteen kautta hänen ollessa noin 3-vuotias.

Tämän jälkeen hammaslääketieteen ja kehitysbiologian tutkijat prof. Irma Thesleffin johdolla löysivät keinon, jolla kehityshäiriön kehittyminen vauvalle voidaan estää riskiraskauksissa ektodysplasiini -entsyymiä ajoissa kohtuun annostelemalla, jolloin lapselle kehittyy normaalit hikirauhaset, karvoitus ja hampaat.

Ektodysplasiini on proteiini, joka on tärkeä ekto-dermaalisten kudosten, kuten hiusten, hampaiden, kynsien ja ihon, kehitykselle. Sen mutaatiot voivat aiheuttaa ektodysplasiini-syndroomia, kuten anhidroottista ektodysplasiini-syndroomaa (EDA), joka voi vaikuttaa myös immuunijärjestelmään ja johtaa immuunipuutteeseen. 

https://www.apollonia.fi/tiedeuutiset/potilaalla-on-oikeus-diagnoosiin/

https://www.apollonia.fi/tiedeuutiset/geenivirheet-hammaspuutosten-takana/

https://www.terveyskirjasto.fi/orp01758

25.07.2026Urheilu ja suun terveys - Ajankohtaista
22.07.2026Hammashoito nukutuksessa
06.03.2026Hampaiden ja suun puhdistus
20.12.2025Tunnelmallista Joulun Aikaa ja Onnellista Uutta Vuotta
18.12.2025Miksi hammaslääkäri kysyy alkoholin käytöstä?
06.12.2025Hyvää Itsenäisyyspäivää
02.11.2025Harvinaiset kiilteen ja hammasluun (dentiinin) kehityshäiriöt
03.09.2025Pelon kanssa pärjää
29.08.2025Suun terveyden vaikutus suolistosairauksien puhkeamiseen
25.10.2024Suun tulehdukset ja hammashoitopelko lisäävät mm. neuropsykiatrisia oireita ja muiden yleissairauksien oireita
29.09.2024Suun punajäkälän, suusyöpien ja autoimmuunisairauksien välinen yhteys
15.05.2024Täydennyskoulutuksessa: Purennan korotus ja esteettinen korjaus ruiskumuottitekniikalla
06.03.2024Suomalaisen tutkimuksen uusi löydös: Hammasperäiset bakteerit voivat vaikuttaa aivoinfarktin syntyyn
01.03.2024Harvinaissairaudet vastaanotolla - Misofonia ja Tinnitus
08.02.2024Ikäihmisten terveys ja kotihoito - Sinunkin työpaikallasi 87 % kantaa huolta omasta ikääntyneestä vanhemmasta
31.01.2024Suun terveys kuntoon ennen tekonivelleikkausta
26.01.2024Täydennyskoulutuksessa Turku 26-27.1.2024, Turun Hammaslääkäripäivät
17.01.2024Uutta toivoa tulevaisuuden syöpähoidoissa - Tyksissä on aloitettu lupaava uudentyyppinen CAR-T -hoito syöpäpotilaille
06.01.2024Valoa kohti - D-Vitamiini ja Kalsium
21.12.2023Hyvää Joulua
20.12.2023Valvontalaki voimaan 1.1.2024 - Omavalvontasuunnitelma
05.11.2023Erilaisten hammasproteesien puhdistaminen
12.10.2023Ensiapu kasvokipuihin ja puremalihasjännitykseen
09.10.2023Hammaseroosio. Hapot liuottavat ja pehmentävät hampaan pintaa. (Klikkaa otsikkoa)
22.09.2023Täydennyskoulutuksessa Turku 22.9.2023, Valtakunnallinen koulutuspäivä uniapneakiskoja tekeville hammaslääkäreille | Webinaari ja hands onUniapnea
03.08.2023Uniapnean oireet syntyvät kuorsauksen ja hengityskatkosten seurauksena
06.07.2023Lasten vaikeat hammasongelmat lisääntyneet
24.06.2023Harvinaissairaudet- Uusi erityispätevyys erityistarpeisen henkilön suun hoitoon
07.06.2023Täydennyskoulutuksessa 7-9.6 Porvoo, Terveyskeskushammaslääkäreiden Kesäluentopäivät
28.05.2023Uniapnea ja korkea verenpaine ovat yleinen yhdistelmä
25.03.2023Akuutin kivun hoito on tärkeää myös suun ja leukojen alueella
07.02.2023Suunterveyden vaikutus yleisterveyteen
09.11.2022Ajankohtaisia tietoa ja ohjeita hammashoidon asiakkaille koronavirukseen liittyen
01.08.2022Nuorten tupakoimattomuuden edistäminen
21.12.2021Harvinaissairaudet vastaanotolla - Hypohidroottinen ektodermaalinen dysplasia - Tautigeenin tunnistamisesta oireyhtymän hoitoon
11.12.2021Oikomishoito lapsena voi ehkäistä uniapnean aikuisena
09.07.2021Potilastiedon arkistoon liittyminen
30.01.2016IBS ja IBD - Ärtyvän suolen oireyhtymä ja tulehdukselliset suolistosairaudet